Teksti: Katja Kröger

Arki on usein hektistä kodin ja työelämän välillä tasapainoilemista. Mielenkiintoista tekemistä on tarjolla eri elämänalueilla. Kuormitustekijöitä tulee joka suunnasta ja usein törmäämme itsemme kanssa kysymyksiin: Kuinka tästä kaikesta selvitään? Miten minä riitän ja mitä minulta odotetaan? Työpaikalla ajatuksia voi pallotella, mutta sieltäkään ei aina löydy sopivaa ihmistä ajatusten vaihtoon.

Mielessä pyörivien asioiden purkaminen ja ajatusten vaihtaminen ulkopuolisen ja puolueettoman tahon kanssa voi olla avain ratkaisuihin, mutta psykologin puheille pääseminen on vaikeaa. Eiväthän terveet tarvitse terapiaa, vai kuinka?

Kasvupsykologi tarjoaa yrityksille mahdollisuuden vahvistaa ihmisiään

Kasvukeskusteluissa® jo yksi keskustelu on vaikuttava. Kyseessä on henkilöstön jäsenten oma henkilökohtainen keskusteluhetki asiantuntijan kanssa. Keskustelu on paikka ajatella ääneen ja pysähtyä hetkeksi. Kasvukeskusteluun päästäkseen ei tarvitse olla sairastunut, riittää että on ihminen. Kasvukeskusteluja® toteuttaa kasvupsykologi Elina Lillstrang.

Kasvukeskustelusta hyötyy paitsi työntekijä itse, myös yritys. Kun työntekijöitä kannustetaan henkilökohtaiseen kasvuun ja he löytävät parhaat voimavaransa niin yrityskin menestyy. Kasvukeskustelut ovat työnantajalle myös yksi keino osoittaa välittämistä ja vastuullisuutta henkilöstöä kohtaan. Muuttuvassa toimintaympäristössä pärjäävät parhaiten he, joilla on valmiudet omaksua muutoksia ja muuttua ympäristön mukana.

Elinan mukaan hänen tehtävänsä on olla näkökulman vaihtamisen mahdollistaja ja ihmisen rinnalla kulkija. Voimavarat löytyvät jo ihmisestä itsestään. Kasvupsykologin tehtävä on auttaa tunnistamaan nämä voimavarat ja valjastamaan ne käyttöön.

”Sain keskustella minulle tärkeästä aiheesta”

Meille Kielolaisille avautui mahdollisuus osallistua Kasvukeskusteluun®. Tuo keskustelu käynnisti minussa ajatusprosessin, joka jatkuu edelleen. Etukäteen ajattelin, että kokonainen tunti varattuna vain minulle! Mistä oikein aloittaisin? Ei minulla ollut ongelmia eikä suuria kysymyksiä elämässäni, ihan tavallista ruuhkavuosielämäähän tässä eletään. Päätin mennä kasvukeskusteluun avoimin mielin katsomaan, mitä tuleman pitää. Ja tulihan sitä – ajatuksia ja puhetta! Hyvin nopeasti keskustelu löysi uomansa ja huomasin puhuvani asioista, jotka olivat minulle isompia kuin olisin kuvitellutkaan. Edes kyyneliltä ei vältytty. Asioiden ääneen sanominen sai minut tunnistamaan itselleni tärkeitä asioita.

Kasvukeskustelun jälkeen tunsin olevani toiveikkaampi tulevaisuuden suhteen. En tiedä, olenko vain oikein otollista maaperää tämän tyyppiselle keskustelulle, mutta olen vakuuttunut sen hyödyllisyydestä itselleni. Vaikka Kasvukeskustelun® tuloksena ei syntyisi mitään mullistavaa, eivätkö toiveikkuus tai luottamus tulevaisuuteen ole jo aika huikeita lopputulemia?

”Kun työntekijöitä kannustetaan henkilökohtaiseen kasvuun ja he löytävät parhaat voimavaransa niin yrityskin menestyy. ”

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia. Voimavaroihin keskittymisen, myönteisen asenteen ja toinen toisemme avulla pärjäämme ja voimme paremmin. Etä- ja hybridityön myötä toimiston merkitys henkilöstölle on muuttunut. Paikka, johon ennen tultiin tekemään töitä sanan kaikissa merkityksissä, on nykyään paikka, jossa pääsee näkemään työkavereita. Paikka, jossa voi vaihtaa ajatuksia ja todella olla vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen lisäävät sekä hyvinvointia työpaikalla että työn tekemisen laatua, kun ymmärrämme toisiamme paremmin.

Hyvinvoiva henkilöstö muodostaa hyvinvoivan työpaikan. Yhdessä.

Haluaisitko sinäkin pysähtyä miettimään sinulle tärkeää aihetta tai tarjota työntekijöillesi mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä?

Kielo ja kasvupsykologi Elina Lillstrang toteuttavat yhteistyössä alkuvuoden aikana 2023 palveluita Kielon asiakkaille

Webinaari: Hyvä arki työyhteisössä – kasvupsykologin vinkit voimavarojen valjastamiseksi hyötykäyttöön 8.2. klo 9-10 

Kasvukeskustelujen® pop up-päivä 8.3.2023: Kielon asiakkaille suunnattu Kasvukeskustelujen kokeilupäivä. Kuka teiltä olisi sopiva henkilö testaamaan, miten ihmisiä vahvistava palvelu toimisi teillä? Pop up -päivänä kasvupsykologi Elina Lillstrang käy Kasvukeskusteluja aamupäivällä Innovassa ja iltapäivällä Ylistöllä. Kokeilu (hinta 240 € + alv.) sisältää 1 hlön luottamuksellisen Kasvukeskustelun ja palvelun esittelyn yrityksellenne. Laskutus mahdollista Kielon kautta.

Kielo-etu Kasvukeskusteluihin®: -15 % alennus 31.3 mennessä alkaneista yhteistöistä.

Lisätietoja palveluista:

kasvupsykologi

Elina Lillstrang

elina@kasvupsykologi.fi